Author Archives: Anna Klemi

Eettisestä stressistä

Eetinen stressi liittyy vahvasti yksilön henkilökohtaisiin arvoihin ja oikean ja väärän käsitteisiin ja on siksi kokemuksena erityisen kuormittava. Haastattelin yliopistonlehtori Mari Herttalampea kuullakseni tutkijan näkemyksen eettisestä stressistä. Mari on tutkinut työhyvinvointia erityisesti eettisyyden ja arvojen näkökulmista jo kolmentoista vuoden ajan ja jollain tavoin eettinen stressi on ollut läsnä hänen tutkimusaiheissaan koko tuon ajan.

Alun perin eettisen stressin tutkimus keskittyi esimerkiksi hoiva – alalle, jossa eettisyys on ikään kuin sisään leivottuna, sen katsotaan kuuluvan työn luonteeseen. Nyt jo onneksi ymmärretään, että eettistä stressiä voidaan kokea ja koetaan hyvin erilaisilla aloilla. Jollakin tavalla se koskettaa meitä kaikkia, koska useimmiten tahdomme toimia oikein ja usein se ei silti ole ihan helppoa.

Aina ei pysty, vaikka tahtoisi

Mari kuvailee eettisen stressin olemusta En tiedä ja En pysty- tilanteiden avulla. En tiedä tilanne on usein jälkimmäistä lievempi, siis tilanne, jossa yksilö ei ole varma, mikä olisi oikea toimintapa nimenomaan eettisestä näkökulmasta. En pysty tilanne taas on tilanne, jossa eettinen toiminta ei ole mahdollinen. Hankalia molemmat, ajattelen ja päättelen tuon ensimmäisen liittyvän henkilön omaan sisäiseen maailmaan ja En pysty tilanteessa vaatimus tulee yksilön ulkopuolelta, vaikkapa niin, että työpaikan rakenteet estävät eettisen toiminnan.

Ei ihan niinkään, sanoo Mari. Eettisyyden vaarantuminen voi tulla En pysty tilanteessa myös ihmisestä itsestään. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tiedän, miten tahtoisin toimia, mielestäni oikein, mutta en silti toimi. Kiusaamistilanteessa tai minkä tahansa vaikean tilanteen kohdatessa oman nahan pelastaminen voi kiilata ohi jalosta ajatuksesta ja toiveesta huolimatta. Omat voimat ovat rajalliset ja moraalinen rohkeus ei aina riitä toimimaan oikein, vaan tyydymme toimimaan tavalla, josta seuraa mahdollisimman vähän ikäviä seurauksia itselle.

Jos vain en välittäisi?

Olisiko siis helpompaa olla vähemmän tietoinen arvoistaan, vähemmän eettisesti tiedostava ihminen? Voisiko silloin välttyä eettiseltä stressiltä?

Mari vastaa, että tavallaan kyllä. Toisaalta on kuitenkin niin, että eettisesti tiedostavalla henkilöllä, joka on itse pureskellut omat arvonsa, on huomattavasti enemmän keinoja eettisen kuormituksen käsittelyyn. Eettisyys ei koskaan toteudu täysin, ei työelämässä eikä muussakaan elämässä.

Kuinka paljon voin sietää epäeettisyyttä? Sen kysymyksen äärelle päätyy joskus, kysymys on ihan mietinnän arvoinen. Omien arvojen pohdinta aika ajoin on kannattavaa, henkilökohtaisetkaan arvot eivät ole kiveen kirjoitettuja ja jokin joustavuus niissä olisi hyvä säilyttää. Silmien sulkeminen tai vähemmän tunteminen eivät auta, ehkä enemmänkin armollisuus monimutkaisen asian edessä auttaa. Eettiseen solmuun saa itsensä jo ruokaostoksilla: Ostaako lähituottajan porkkanaa vai reilun kaupan banaania? Mistä kaupasta ja millä tuotemerkillä? Kenen kannalta se banaani on reilua?

 

Kirjoittaja on Resilion työnohjaaja Anna Klemi, joka yrittää vastustaa eettistä stressiä avoimuudella.

FAQ Työnohjaus

Työnohjaaja  on monelle vieras ja vähän harhaanjohtavakin nimeke.  Siksi saan usein vastailla mielenkiintoisiin kysymyksiin ja oikein mielelläni vastailenkin. Tässä yleisimmät: 

 

 “Tulet siis meille  työpaikalle kertomaan, miten meidän pitäisi tehdä työtämme?” 

Työnohjaaja ohjaa asiakastaan ohjaamaan omaa työtään, työnjohtaja on aivan eri henkilö.   

 

“Miten ihmeessä voit tuntea kaikki alat, joille teet työnohjausta? “ 

En tunnekaan. Ilmiöt ja vaikkapa vuorovaikutuksen lainalaisuudet ovat samoja kaikkialla alasta riippumatta. Lisäksi työnohjaaja pyrkii menemään joka kerta paikalle ilman ennakkokäsitystä, olettamatta mitään, ilman valmista sapluunaa. Alan vieraus on myös etu. Se, että täysin ulkopuolinen asiantuntija menee itselleen täysin vieraaseen ympäristöön, hämmästelee ääneen ja puhuu sanoiksi havaintonsa, on ollut ihan erityisen antoisaa näiden asiakkaiden mielestä. Vieras näkee sen, mille itse nopeasti sokeudumme.  

 “…mutta ilmoituksissa aina etsitään  alaa tuntevaa työnohjaajaa?” 

Niinpä. On yhteisöjä, esimerkiksi sote- puolen tahoja, jotka hyötyvät case- tyyppisestä työskentelystä ja se taas joskus vaatii sen alan tuntemuksen myös työnohjaajalta. 

 

 “Pitääkö olla joku ongelma, että voi tulla työnohjaukseen?” 

Jos jokin asia työssä mietityttää, on se riittävä syy työnohjaukselle. Mitä enemmän mietityttää, niin sitä suuremmalla syyllä kannattaa aikaa ryhtyä varaamaan. Mietityttämisen syyt voivat olla hyvin monenlaisia. Niistä pitäneekin kirjoittaa ihan oma bloginsa… 

 

 “Onko se kallista?” 

Tunnetun laskukaavan mukaan vuoden yksilötyönohjaus maksaa saman, kuin kahden viikon sairausloma.   

 

 “Kehtaako siellä puhua pahaa työkaverista?” 

Erittäin mielellään, jos siltä tuntuu. Yleensä paha mieli tai turhautuminen pitää puhaltaa ensin pois, että päästään sitä vähentämään.  Työpaikoilla on ihan oikeasti vaikeita tyyppejä, jotka vievät voimat muiltakin ja hankalissa tilanteissa toimimiseen ja haastavien ihmisten kanssa toimimiseen voidaan etsiä ratkaisuja työnohjauksessa ja purkaa kuormitusta sitä kautta.   

 

“Vähän huolettaa  puhua  omista ja firman  asioista ulkopuoliselle.” 

Työnohjaaja on vaitiolovelvollinen. Lisäksi niin monessa liemessä keitetty, ettei hän ihan pienistä hätkähdä. Ryhmätyönohjauksissa keskustellut asiat jätetään siihen tilaan, jossa niistä on puhuttu, tästä sovitaan ja tähän sitoudutaan aina uuden ryhmän alkaessa. Avoimuutta tarvitaan, että päästään oikeiden asioiden äärelle. Avoimuus kärsii, jos liikaa joutuu miettimään ja kontrolloimaan sanomisiaan. Yksilötyönohjauksessa vaitiolovelvollisuus koskee vain työnohjaaja, asiakas voi ja mielellään saakin keskustella vaikkapa työpaikalla asioista, joita siellä on käsitelty. Niinhän ohjauksesta pääsevät hyötymään ehkä muutkin. Kokemukseni mukaan työnohjauksesta on saatu paljon antoisia, koko yhteisöä hyödyttäviä aiheita työpaikkojen kahvipöytiin. 

 

“Työntekijä pitäisi saada ruotuun, voinko lähettää hänet sinulle kurinpalautukseen? “  t. esihenkilö

Et voi. Joku syy varmasti on työntekijän oireilulla. Jos hän itse toivoo työnohjausta vaikkapa kadonneen motivaation metsästykseen, niin tervetuloa. Jos taas teidän kahden yhteistyö hiertää, niin mielellään tapaan teidät yhdessäkin tai vaikka ensin molemmat erikseen ja sitten yhdessä.  

 

 “Kannattaako se oikeasti?” 

Kyllä siitä jokainen osallistunut on kertonut hyötyneensä ja useimmat ovat saaneet enemmän kuin osasivat odottaa. Ovesta lähtee yleensä ulos huojentunut, hyvällä tavalla mietteliään, innostuneemman ja rohkaistuneemman oloinen henkilö, kuin joka sinne tuntia aikaisemmin saapui.  

 

Kysymyksiin vastaili Resilion Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry) Anna Klemi.

Sanomattakin selvää, vai onko?

Me ihmiset olemme yleensä pohjattoman kiinnostuneita toistemme sanattomasta, nonverbaalista viestinnästä, joka onkin merkittävä osa ihmisten välistä vuorovaikutusta, etenkin sen tulkintaa. 

Yksi katse voi muuttaa ääneenlausutun viestin täysin päinvastaiseksi. Vähintäänkin sanaton viestintä täydentää ja selventää puhuttua, tuo siihen omat vivahteensa. Siksi sanatonta viestintää kannattaakin huomioida, omaa sekä toisten. Nonverbaalin viestinnän vanhentunut oheisviestintä- nimitys onkin sen merkittävyyden aikamoinen aliarviointi. 

Sanaton viestintä kiehtoo meitä siksikin, että se on paljolti tiedostamatonta ja kontrolloimatonta, eli tulemme kertoneeksi ilman sanojakin viestintäkumppaneillemme asioita, joista emme aina itsekään ole tietoisia. Siksi oman sanattoman viestinnän tarkastelu voi antaa arvokasta tietoa itselle. Hermostuneisuuden tunnistaa itsestään usein vasta, kun oma keho jollain rauhattomuuden tai levottomuuden ilmaisullaan sen itselle kertoo.

Sanaton viestintä on vahvasti tulkinnanvaraista ja sen merkittävä tehtävä on välittää asenteita ja tunteita tilannetta, asiaa ja ihmisiä kohtaan. Ja nehän välittyvät, oli tarkoitus tai ei. Vaikka miten olisimme puheissamme asiakeskeisiä, viestimme sen asiamme lisäksi myös paljon muuta, vuorovaikutuksen eli yhteistyön kannalta merkittävää. Kukaan meistä ei siis koskaan viesti pelkkää asiaa, vaikka usein niin kuvittelemme.  Tiukinkin fakta ja mustavalkoinen tosiasia saa heti uusia sävyjä, kun ihmisinä siitä keskustelemme, vuorovaikutuksen läpi asiat ovat aina jollain tavalla värittyneitä.  

Sanaton viestintä tapahtuu valtaosin kasvojen ilmeiden ja katseen välityksellä ja peilautuu usein vastaanottajasta samanlaisena, vaikkapa niin, että hymyyn vastataan hymyllä. Vähemmälle tietoiselle tarkastelulle jää esimerkiksi proksemiikan tutkailu. Proksemiikalla tarkoitetaan välimatkaa, tilankäyttöä tai tilaan asettautumista, jonka avulla voi viestiä esimerkiksi tilanteessa olevien henkilöiden suhteen laatua, valtaa tai arvojärjestystä.  

Korona-aika haastaa tulkintaamme fyysisen etäisyyden pitämisestä. Asettautuminen tilaan kertoo, miten henkilö suhtautuu tilanteeseen, muihin siinä oleviin ihmisiin ja millaisia tavoitteita hänellä on vuorovaikutuksen suhteen. Nykyään etäisyyden pitämisellä voidaan viestiä vaikkapa toisen henkilön huomioimista, jopa välittämistä, kun taas entisessä normaalissa haluttiin viestiä esimerkiksi etäisyyttä tai kunnioitusta, jopa vastenmielisyyttä sillä, ettei menty fyysisesti lähelle toista ihmistä.   

Kosketus on todella vahva viesti ja on surullista, että sen joudumme nykyään säästämään harvoille, vain läheisillemme. Aika näyttää, palaammeko enää koskaan kättelemiseen, joka ei ole pelkästään tervehtimisen tapa, vaan parhaimmillaan voimakas ja lämmin ilmaus halusta ottaa kontakti toiseen ihmiseen. Sanalliset tervehtimiset ovat sanamukaisesti sanahelinää sen ehkä voimakkaimman viestin, kosketuksen, rinnalla. 

 

Kirjoittaja on Resilion työnohjaaja Anna Klemi, joka työssään koettaa tehdä näkyväksi ja kuuluvaksi ääneen sanomatonta.

Esimielen hyvinvoinnista

Työpaikkakiusaaminen vai epäasiallinen kohtelu työpaikalla

Hyvinvointia kannattaisi vaalia silloin, kun vielä on jotain vaalittavaa. Ennaltaehkäisyyn tarttuminen on vain niin ikävä tehtävä silloin, kun kaikki vielä on suhteellisen hyvin. Kukapa tahtoisi ajatella tulevia uhkia silloin, kun niiden aika ei vielä ole. 

Sinnikkyys ja selviämisen eetos on jossain vaiheessa iskostunut sisukkaan suomalaisen mieleen turhankin tiukasti. Tämän päivän esihenkilö voisi jo luopua historian painolastista ja arvostaa omaa hyvinvointiaan, sillä esihenkilön ei kannata voida huonosti. Ei itsensä eikä muiden takia. 

Väsyneenä ja kuormittuneena ihmisen näkökenttä kapeutuu, hän ei ole yhtä kyvykäs ratkaisemaan ongelmia, kuin ollessaan paremmissa voimavaroissa. Hän ei myöskään jaksa huolehtia niistä, joista hänen täytyisi pitää huolta, itsensä mukaan lukien.  Happimaski tulisikin laittaa ensiksi omalle naamalle. Osuva on myös erään esihenkilön näkemys asiasta: “Työhyvinvointia kannattaisi tehdä etupeltoon, ei vasta sitten, kun paska osuu tuulettimeen” 

Epämääräinen huono olo ja krooninen stressaantuneisuus ovat aina merkkejä, joihin kannattaa reagoida. Univaikeudet, työstä irrottautumisen vaikeus, kiristynyt pinna…lista mielen viesteistä, joilla se koettaa saada itseään kuulluksi, on pitkä. 

Voimavarojen aleneminen ilmenee lähes välittömästi vuorovaikutuksen laadussa. Helposti ajattelemme, että toimimme samaan tapaan kuin aiemminkin, mutta harva pystyy olemaan rennon valppaasti läsnä, havainnoimaan tapahtumia ja osallistumaan niihin tarpeen mukaan rakentavasti vuorovaikuttaen ollessaan kuormittunut. Tavanomaista on, että kuormittunut vetäytyy yhä useammin omaan työpisteeseensä tai työskentelee vielä vähän enemmän etänä. 

Vetäytymisen vastakohta on ärhäkämpi reagoiminen tilanteissa, jotka vaatisivat pikkuisen enemmän harkintaa. Moni esihenkilö harmittelee jälkeenpäin, että tulipa hoidettua jokin tilanne turhan kulmikkaasti.  Josta sitten seuraa ylimääräistä paikkaustyötä. Yksittäiset vähemmän laadukkaat vuorovaikutustilanteet henkilöstön kanssa eivät vielä koidu kohtalokkaiksi, mutta kasautuvan negatiivisen vuorovaikutuskuorman lasku on suuri luottamuksen rapautuessa ja avoimuuden vähentyessä.  

Liiallinen ja pitkäkestoinen negatiivinen vuorovaikutuskuorma johtaa vuorovaikutuksen kuihtumiseen ja kontekstisen ymmärryksen kaventumiseen. Kaventumisen seuraukset ovat vakavia. Liiketoiminnan kannalta olennainen tieto ei enää liiku vuorovaikutuskatkojen vuoksi. Aletaan pelätä nostaa esiin “huonoja” uutisia, kun niiden vastaanottotapahtuma on niin negatiivinen.  

Esihenkilöpositio on jossain mielessä aina yksinäinen. Erilaisten kontekstien näkeminen ja tunnistaminen voi olla joskus helpompaa ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Sitä(kin) varten me Resiliona https://www.resilio.fi/ratkaisut/ olemme olemassa. 

 

Kirjoittajat ovat yhteisen tekemisen voimaan uskovat Resilion asiantuntijat, työnohjaaja Anna Klemi ja työyhteisö- ja organisaatiopsykologi Eerika Skarp. 

Hyvä juoru on positiivista palautetta

Ovatko tunteet pehmeää vai kovaa tiedettä?

Positiivista palautetta on kiva kuulla, mutta ilahduttaminen ei ole sen ainoa tarkoitus. Palautteen merkittävämpi tehtävä on kertoa, ollaanko menossa toivottuun suuntaan. Kun palaute puuttuu, joudumme turvautumaan tulkintaan, joka voi osua oikeaan tai sitten ei. Joudumme arvelemaan ja olettamaan. Työyhteisössä palautteen antamisen tulisi olla kaikkien velvollisuus ja oikeus. Oikeus meillä olisi myös saada sitä. 

Kun työyhteisön kulttuuriin ei kuulu palautteen antaminen, saattaa kynnys avata suunsa kehuun nousta korkeaksi. Kehu ja kiitos, vaikka miten pieni, tuntuvat lauseina jotenkin räikeiltä ja jäävät siksi helposti sanomatta. Sitä vaikeampi myös on sanoa mitään negatiivista, vaikka senkin kuuleminen olisi tärkeää.  

Erääseen työyhteisöön tuli uusi jäsen, ja niin kuin aina, uusi jäsen ryhmässä muuttaa vähän kaikkea. Tuolla uudella henkilöllä oli tapana antaa positiivista palautetta, kiitosta, mutta myös rakentavaa, kyseenalaistavaakin palautetta. Uutena ihmisenä hän näki työyhteisön selkeämmin, kuin me siinä jo aikamme olleet. Pienten osaamisten ja onnistumisten huomioiminen ja ääneen sanominen tuntui tietenkin ihanalta, mutta sai meidät myös heräämään siihen, miten palauteköyhää vuorovaikutuksemme oli siihen asti ollut. Emme olleet osanneet kaivata sitä, mistä meillä ei ehkä ollut edes tietoa. Yksi uusi ihminen pelkästään omalla toiminnallaan, en usko, että hän edes itse tajusi mitä meille opetti, sai meidät opettelemaan palautteen antamista ja muutti yhteisön vuorovaikutusta positiivisempaan, avoimempaan ja hyväksyvämpään suuntaan.   

Kissa ei ehkä elä kiitoksella, mutta kyllä se sen avulla voi huomattavasti paremmin. Sanotaan, kylläkin vähän eri merkityksessä, etteivät suuret sanat suuta halkaise. Sanonta toimii myös kehumisen yhteydessä. Kyllä hyvää saa alleviivata ja korostuskynällä korostaa, missä ikinä sitä kohtaakaan.  Palaute ei aina ole edes sanoja. Se on peukku, olkapäästä puristaminen, valmiiksi kaadettu kahvi kaverinkin kahvimukiin tai vaikka vain yksi katse neukkaripöydän yli, joka kertoo, että hyvin menee, jatka samaan malliin, sulla on homma hanskassa.  

Juoru (Tradescantia albiflora) on rönsyävä, nopeakasvuinen huonekasvi. Positiivinen juoruilu on samalla tavalla rehottavaa ja tilaa valtaavaa. Palaute on tärkeää tietoa siitä, miten minut koetaan ja millaisena minut nähdään. Positiivisessa juoruilussa laitetaan hyvä sana kiertämään, kerrotaan juorun kohteelle, mitä hyvää hänestä on jossain porukassa tai yhteydessä sanottu.  Positiivisen juoruilun kohteeksi joutunut on aina yllättynyt ja ilahtunut, monesti jopa liikuttunut. Kiertotietä saapunutta positiivista palautetta ei ole tarkoitettu palautteeksi sen kohteelle itselleen, siksi se tuntuu ja varmasti onkin erityisen rehellistä ja aitoa.  

Hyvällä, samoin kuin huonolla on tapana lisääntyä, kun siihen keskittyy. Näinhän lapsiakin kasvatetaan, kehumalla ja kannustamalla. Negatiivinen palaute lastenkasvatuksessa tuntuu toimivan huonosti, vaikka sinnikkäästi me vanhemmat silti siihen turvaudumme. Hyvä juoruilu kannatta ja kantaa kauas. Eikä haittaa yhtään, vaikka siitä jäisikin kiinni. 

Kirjoittaja on Resilion asiantuntija Anna Klemi, jonka mielestä hyvä juoru kertoo myös kertojastaan.

”No siellä puhutaan ja juodaan kahvia…” eli mitä työnohjauksessa oikeasti tapahtuu

Dynamiikka ihmisten kesken on jatkuvassa liikkeessä

Työnohjaus on oman työn tutkimista” – lause toistuu jokaisen työnohjaajan hissipuheessa. Saattaa kuulostaa monen korvaan vähän tylsältä ja turhalta. Moni käyttää jo valmiiksi aikaa, usein vapaa-aikaansa, sekä omia ja läheisten voimia jatkuvaan työasioiden vatvomiseen. Tuo onkin yksi monista hyvistä syistä hakeutua työnohjaukseen.  

Työnohjaus on rahallinen ja ajallinen sijoitus omaan työhyvinvointiin. Työhyvinvointia taas syntyy, ikään kuin sivutuotteena, kun työnohjaukseen osallistuva saa pohtia kaikkia mieltään askarruttavia asioita, jotka ihan oikeasti ratkeavat puhumalla. Nekin ongelmat, joihin ei pitänyt olla ratkaisua olemassakaan.  

Työnohjaus on ammattilaisen kanssa käytävää tavoitteellista keskustelua omasta työstä. Eipä kuulosta kovin myyvältä tuokaan. Eikä se, että työnohjaaja ei anna ratkaisuja mihinkään, harvoin edes ehdotuksia. Näennäisesti ihminen joskus toivoisi, että kunpa joku vain sanoisi mitä tekisin. Mutta eivät valmiit vastaukset meitä tyydytä, tahdomme itse päättää, vaikka joskus rohkaisua, herätteleviä kysymyksiä ja vaihtoehdoilla leikittelyä avuksi tarvitsemmekin. Näissä työnohjaaja voi olla avuksi. Osaava työnohjaaja osaa johdatella ohjattavan sellaiseen mielenmaastoon, jossa pohdinnoissa päästään pidemmälle kuin arkisessa keskustelussa. Työnohjaus on prosessi, joka elää molemmissa myös tapaamisten välillä.  

Työnohjaajakollegani Asta, joka sattuu olemaan lisäksi myös psykoterapeutti, oli pohdiskellut työnohjauksen ja terapian eroa kävelylenkillä. Kiviröykkiöön metsässä törmättyään hän keksi havainnollistavan esimerkin ja jakoi sen meidän muidenkin kanssa: Ihminen törmää väistämättä elämässään johonkin esteeseen, rajoittavaan tai harmittavaan, vähän kuin kiviröykkiö keskellä reittiä. Terapiassa alettaisiin ehkä pohtia kivien alkuperää ja koostumusta, miten ne ovat syntyneet ja miten vaikuttavat elämääni. Työnohjauksessa, erityisesti ratkaisukeskeisessä sellaisessa, taas ollaan suoraviivaisempia ja kysytään, että miten noiden kivien kanssa voisi elää? Miten niihin suhtautuisin? Ja menisinkö niiden yli vai kiertäisinkö ne. Työelämässähän on paljon sitä, minkä mielellämme muuttaisimme tai poistaisimme ja silti sen kanssa on pärjättävä. Toisaalta näin saattaa olla elämässä laajemminkin. Työnohjauksessa käsitellään työtä, mutta kyllä ne positiiviset vaikutukset valuvat kaikkeen elämään. 

Työnohjauksen voimasta ja tehosta on hankala kirjoittaa. Sen voima tulee kuitenkin selväksi jokainen kerta, kun asiakas lähtee tapaamisesta huojentuneena, pikkuisen helpottuneena, innostuneempana, varmuuttaan löytäneenä, jonkin asian ratkaisseena ja suuntaansa tarkistaneena. Sitten työnohjaaja vie kahvimukit tiskikoneeseen ja toteaa taas kerran mielessään, että olipa ilo olla avuksi, mutta sivuroolissahan minä olin, kaikki viisaus ja oivallus oli jo olemassa asiakkaassa itsessään. Se, että se saatiin esiin, vaati vain hiukan työnohjaajan apua. 

 

Kirjoittaja on Resilion asiantuntija ja työnohjaaja Anna Klemi, joka uskoo yhteisen oivaltamisen voimaan.

Ollaan ihmisiksi

Moderni tietotyö haastaa aivoja ja jaksamista, mobiilin työn lisääntyessä yhä enenevässä määrin, vaikka työ olisikin mieleistä ja mielekästä

Hyvinkin monenlainen vuorovaikutus voi olla hyvää, sopivaa ja tarkoituksenmukaista, kunhan se tapahtuu oikeassa kontekstissa, tilanteessa ja ympäristössä.  Suurin merkitys on kuitenkin sillä, keitä tilanteessa on läsnä. 

 

Erään avokonttorin naulakossa roikkui keltainen huomioliivi. Liivistä oli ajan saatossa kehittynyt työporukan kätevä viestintäväline.  Jonain aamuina joku huonon lähdön päivälleen saanut saattoi vetää liivi niskaansa ja viestiä sillä muille, että nyt on erittäin huono aamu häiritä. Tai sitten sen saattoi laittaa päälleen, kun teki jotain keskittymistä vaativaa. Joskus joku tikkuisempi henkilö saattoi kahvilta palatessaan löytää tuolilleen jätetyn liivin vinkkinä, että nyt voisit vähän tarkistaa käyttäytymistäsi. 

Huomioliivi toimi hienosti tuossa työyhteisössä ja kertoo paljon käyttäjistään, juuri siitä porukasta. Jossain toisessa työporukassa ”huonon aamun” näkyminen jossakussa olisi ollut huomattavasti isompi ja vaikeampi asia. 

Työyhteisö määrittelee itse sen, miten käyttäydytään, jokainen osallistuu määrittelyyn, tahtomattaankin ja liian usein sitä itse tiedostamattaan.  Jokaisella työpaikalla kannattaisi määritellä yhdessä ja ääneen se, mitä asiallisella työkäyttäytymisellä meillä tarkoitetaan. Yhdessä piirretyissä rajoissa olisi sitten jokaisen helppo toimia tietäen, että nyt en ainakaan loukkaa ketään. Kun jokainen osallistuu keskusteluun, jokainen sitoutuu ja saa sanottua sen mikä on mielessä pyörinyt ehkä kauankin.  

Asiallinen työkäyttäytyminen ei sulje pois rentoutta ja välittömyyttä tai huumoria, edes huonoa, silloin kun sen kaikki hyväksyvät ja jolle osa jaksaa jopa nauraa. 

Valitettavan harvassa työpaikassa tätä keskustelua on käyty ihan oikeasti ja niin, että kaikki ovat saaneet osallistua siihen.  Keskusteluun herätään yleensä vasta siinä vaiheessa, kun joku on kokenut hankaluutta jo pitkän aikaa, asia on paisunut ja pahaa mieltä on kertynyt niin, että se uhkaa ryöpsähtää yli. Kukaan ei halua leimautua työporukan nillittäjäksi, siksi yksittäisen henkilön voi olla vaikea ottaa asiaa puheeksi, vaikka syytä olisikin. 

Eikä keskustelua asiallisesta tai sopivasta työkäyttäytymisestä tarvitse käydä siinä hengessä, että mikä on kiellettyä ja mikä ei-sopivaa ja tuomittavaa. Pikemminkin keskustelun suunta olisi se, että mitä hyvää meidän vuorovaikutuksessamme jo on, mitä voidaan voimistaa ja paisuttaa entisestään? Ehkä se on reilulla kädellä annettua kriittistä, mutta rakentavaa palautetta, sivulauseissakin kuuluvaa ylpeyttä omasta ja kaverin osaamisesta, aitoa ammattiylpeyttä tai vaikka yksilöllisten työtapojen kunnioittamista ja huomioimista. Se mihin keskitytään kasvaa ja valtaa alaa jättäen heikosti kasvutilaa jollekin, joka saakin näivettyä pois, kuulostaa liian yksinkertaiselta ollakseen totta, mutta on silti.

Resilion pysäkki voisi olla teidän paikkanne yhteiselle keskustelulle. Ota yhteyttä. 

 

Kirjoittaja on Resilion asiantuntija Anna Klemi, joka ei selviäisi ilman huumoria (työ)elämässäkään.

Elokuussa palataan työn ääreen – Resilion 5 askeleen ohjelmalla se onnistuu!

Moderni tietotyö on useimmille mielekästä.

Pohdimme ja kehitämme jatkuvasti ajatteluamme vaikuttavasta työhyvinvointitoiminnasta. Liiketoiminnalla on aina tavoitteet, joita oikeanlaiset rakenteet työtä tukemassa ja riittävä inhimillinen taitorepertuaari varmistavat. On mielenkiintoista nähdä, millainen syksy on edessämme, kun totuttelemme tasapainoiluun terveyden ja turvallisuuden, sekä työn tavoitteiden ja aikaansaannosten kanssa.

Hyvinvointi työssä sai uuden ulottuvuuden, kun aloimme tehdä sitä kodeissa ja mökeillä. Keittiönpöydät ja olohuoneen sohvat ovat palvelleet intensiivisen työskentelyn polttopisteinä. Kaikilla ei ole työhuoneen ylellisyyttä kotonaan ja varsin luovia ratkaisuja työpisteiksi onkin kodeissa viritetty.

Nyt on se hetki, jolloin kannattaa tarkistaa, millä periaatteilla tätä etäisempää järjestäytymistä työn kannalta pidetään koossa. Fyysinen ympäristö, konkreettinen työpaikka virittää meitä työtoimintaan ja parhaimmillaan jopa flow-tilaan. Kotityöpisteen rauha voi mahdollistaa hyvän keskittymisen, mutta työhön liittyviä virikkeitä voi olla vaikea tavoittaa ilman työyhteisön inspiroivaa vaikutusta.

Haluamme esitellä viisi askelta, joiden avulla voit varmistaa, että tasapaino löytyy uuteen normaaliin.

1. Johtamistyön tuki

Ilman motivoituneita ja sitoutuneita esihenkilöitä asiat eivät pysy hallussa. Onko käsitystä, kuinka organisaation esihenkilöt kokevat tilanteensa? He rakentavat ja uudistavat yhteistyön kulttuuria. He ylläpitävät ja tukevat yhteyksiä, jotka ovat toiminnan kannalta elintärkeitä. Esihenkilöyhteisön keskinäinen yhteistyö on yhteisen työkulttuurin kehto. Esihenkilöiden tulee jakaa yhteistä, jatkuvassa muutoksessa olevaa tilannekuvaa. Johtamistyön tueksi saatetaan tarvita yhteisöllisyyttä vahvistavaa liimaa. Käytännössä se tarkoittaa kommunikaation ja vuorovaikutuksen toimivuuden varmistamista. Havainnoiva ja motivoiva haastattelu on tehokas työkalu ammattilaisen käsissä. Ota meihin yhteyttä, jos haluat vahvistaa vuorovaikutuksen säikeitä esihenkilöyhteisössä.

2 Työyhteisön herättely

Työyhteisö kaipaa herättelyä yhteisönä. Yhteisö koostuu yksilöistä, joista jokaisella on omat intressinsä ja motivaationsa, josta käsin hän asioita ja tilanteita tarkastelee. Ihmisellä on aina intressi johonkin suuntaan. Intresseissä ja motivaation suuntautumisessa on paljon hyödynnettävissä olevaa voimaa. Motivaatiota ei voi pakottaa, mutta sitä voi viritellä ja herätellä. Kun löytyy omalta kannalta uskottava ja hyvä skenaario, on helppo suunnata toiminta kohti päämäärää. Silti ei voi olettaa, että yksi skenaario innostaa jokaista. Skenaarioiden niukkuus on tyypillinen sudenkuoppa johtamistyön kannalta. Niitä täytyy olla useampi kuin yksi. Johtajan oma skenaario ei riitä.

3 Roolien ja vastuiden toimintadynamiikan muutosten ymmärtäminen ja tarkistaminen

Roolien ja vastuiden toimimattomuus juontaa siitä, että on vaikea pystytellä mukana aikajanan monenlaisissa tapahtumissa. Aikaikkuna on kaikille sama, mutta rooleihin liittyvien vastuiden hoitaminen on hankalaa, sillä prosessit harvoin tapahtuvat läpinäkyvästi prosessikaavioiden mukaan. Tähän toki pyritään, mutta elämä on joka päivä yllätyksellinen. Kun tapahtumia on paljon, ja ne kolhivat toisiaan ja ymmärrys työkavereita kohtaan alkaa olla koetuksella. Alkaa ihmettely, miksi muut eivät hoida vastuitaan. Dynamiikkaa joutuu jatkuvasti seurailemaan ja siihen on hyvä suhtautua realistisella hyväntahtoisuudella, puuttuen samalla epäkohtiin, kun niitä ilmenee.

4 Johtamisjärjestelmän kirkastaminen

Johtamisjärjestelmä on kaikkien samassa toiminnassa mukana olevien järjestelmä. Johtamisjärjestelmä toimii, jos jokainen noudattaa rooliaan ja toteuttaa niitä asioita, joita häneltä odotetaan. On organisaatioita, joissa johtamisjärjestelmä on jatkuvasti epäselvä. Sitä ei sanoiteta riittävästi. On myös organisaatioita, joissa on johtamisjärjestelmä, mutta sitä ei noudateta. On näennäinen järjestelmä mutta todellisuus toimii muiden lakien mukaan. Johtamisjärjestelmä on sopimus yhteistyöstä. Se voi toimia vain, kun kaikki osalliset suostuvat siihen ja kunnioittavat sitä niin paljon, että haluavat toimia sen mukaan. Periaatteessa järjestelmä tekee yhteistyön helpommaksi. Johtamisjärjestelmän voi nähdä toimintakoodina tai etikettinä, jota jokainen noudattaa.

5 Kurssin säännöllinen tarkistaminen

Jostakin syystä kurssin säännöllinen tarkistaminen ja seuraaminen on vaikeaa. Luultavasti se liittyy ainakin siihen, että seurantaan tarvitaan jonkin verran pysähtymistä ja aikaa. Voi olla, että on rakennettu mittareita, joilla seurantaa tehdään. Sitä on yritetty mittarein rakenteellistaa ja helpottaa. Jos mittarit mittaavat oikeaa asiaa oikein, voi tämäntapainen seuranta onnistua. Kurssin oikeellisuus on myös hienoviritteinen ja intuitiivinen asia. Oikeassa suunnassa olemiseen liittyy paljon laadullista tietoa, joka välittyy eri tavoin kuin numeerinen fakta. Ota meihin yhteyttä, jos haluat tavoittaa asioita pintaa syvemmältä. Olemme hienoviritteisyyden ammattilaisia.

 

Kirjoittaja on Resilion  asiantuntija ja Työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi Eerika Skarp,  joka on pohjattoman kiinnostunut monimutkaisista ja inhimillisistä työyhteisöilmiöistä. 

 

 

Miten ollaan ihmisten kanssa?

Pidin kerran esimiehille suunnattua vuorovaikutuskoulutusta. Puolessavälissä päivää eräs osallistujista kysyi, että milloinkohan opettaja pääsee itse asiaan. Eli siihen, miten niiden työntekijöiden kanssa oikein pitäisi olla. Hän toivoi selkeitä ohjeita, ehkä listaustakin huomioitavista asioista.

Olisipa se tosiaan niin yksinkertaista. Listassa voisi lukea, että keskustellessa katso toista ihmistä silmiin. Kuuntele. Jatka toisen ajatuksesta, liitä oma viestisi edellisen puhujan puheenvuoroon. Muista hymyillä, varsinkin vastata hymyyn. Muista nyökytellä ja päästellä hmm. ja mm. tyyppisiä äännähdyksiä osoittaaksesi samanmielisyyttä ja rohkaistaksesi toista jatkamaan. Hyvä alku tuokin, mutta kovin pitkälle tuollaisilla listoilla tai päälle liimatuilla viesteillä ei pääse, jos pyritään oikeasti hyvään vuorovaikutukseen.

Hallittavista vuorovaikutustaidoista on olemassa monenlaisia, mutta ei lähimainkaan kattavia listoja. Yksittäisiä taitoja tärkeämpää on ymmärtää vuorovaikutuksen moninaisuus ja sen joustavuus. Viestijän eli yksilön käyttäytymisessä se näkyy esimerkiksi viestinnän mukauttamisen taitona, jonka avulla ihminen mukautuu vuorovaikutustilanteeseen ja sen vaatimuksiin luopumatta kuitenkaan omasta persoonastaan ja itselleen tyypillisestä tavasta toimia. Meillä on oikeus olla vuorovaikutuskumppaneinakin aitoja, persoonia ja sitä mitä oikeasti olemme.

Vasara ja nauloja

Vuorovaikutustaitojen kokonaisuutta ajattelen työkalupakkina, josta vuorovaikutuksessaan taitava ihminen poimii sopivan työkalun kulloistakin tilannetta ja tarvetta ja materiaalia varten. Työkaluja on tietenkin oltava riittävästi, taloa ei rakenneta sahalla ja jakoavaimella, mutta valikoiman laajuutta ratkaisevampaa on kuitenkin työkalujen joustava käyttäminen. Joustava vuorovaikuttaja ei hämmästy jonkin työkalun puuttumista, vaan naputtelee naulan paikoilleen, vaikka sitten ruuvimeisselin päällä. Kaiken siihenastisessa elämässään kertyneen kokemuksen ja ymmärryksen ansiosta hän on kekseliäs, luova ja itseensä luottava rakentaja, rakentava ja rakentaja myös vuorovaikutuksessaan.

Työkalupakin omistajalla voi olla akkukäyttöinen ruuvinväännin, mutta jos ruuvattavana on vain yksi ruuvi, sen voi tehdä kätevämmin ruuvimeisselillä. Naulapyssyn käyttö voi olla useassa tilanteessa liioittelua, jos vasarallakin selviää. Vaikkapa palautteen antamisen ja vastaanottamisen kaltaisessa herkässä vuorovaikutustilanteessa työkalut ja käytetty voima pitää olla oikein valittua ja säädettyä. Enkä ollenkaan väitä, etteikö joskus kannattaisi siirtyä heppoisesta työkalusta järeämpään, kun tilanne sitä vaati. Työkalun vaihtaminen toiseen kesken remontin on myös mahdollista. Merkitystä on myös työstettävällä materiaalilla: kipsilevyä, terästä ja vaneria tulee jokaista käsitellä eri tavoin.

Taitava remonttimies tai uuden rakentaja tekee työtään työstettävää materiaalia herkästi kuunnellen ja kunnioittaen. Hän ymmärtää, että betoninkin kovuus vaihtelee, eikä sen koostumus aina näy päällepäin. Se on yksilö, ihan niinkuin me ihmisetkin olemme. Se mikä näyttää kovalta ei aina sitä ole. Kovinkin lasi säröytyy ja ohut, hauraan näköinen metalliverkko voikin olla terästä, vahvaa mutta silti joustavaa, yhteistyöhön suosiolla taipuvaa.

 

Kirjoittaja on Resilio Oy:n asiantuntija Anna Klemi, jolla hieman kokemusta rakentamisesta, mutta sitäkin enemmän vuorovaikutuksesta. Tekstiä varten on konsultoitu rakennusalan ammattilaista.

Sisulla ja sinnitellen kohti uupumusta 

Pysäkki muutoksessa

Työuupumus on tila, joka ei poistu lepäämällä eikä sisukkaalla yrittämisellä.

Haastattelin Resilion työpsykologi Eerika Skarpia kuullakseni ihan oikean psykologin näkemyksiä siitä monimutkaisesta ilmiöstä, josta useimmilla meistä on reilusti arkitietoa ja kokemusta. Jos ei omakohtaisesti koettuna, niin ainakin lähipiirin kautta tulleena ja lehtien sankaritarinoiden kautta. Onneksi asiasta puhutaan. Toivottavasti avoin puhe auttaa uupuneita ja sitä sivusta seuraavia ymmärtämään itseään ja toisiaan. Ja ehkäpä joitain potentiaalisia uupujia reagoimaan hälytysmerkkeihin ajoissa.

Uupumuksen määritelmissä kuvataan uupumusasteista väsymystä, josta ei enää lepäämällä toivu. Eerikan mukaan mitään selkeää uupumuksen persoonallisuusprofiilia ei ole olemassa, mutta voimakkaasti tunnollisuuteen taipuvaisilla ja vaativan persoonallisuustyypin omaavilla riski voi olla suurempi. Itse tunnistan toiseksi selkeäksi uupujien porukaksi sen, joka voisi ottaa motokseen ”Ei voi palaa loppuun, ellei ole ollut liekeissä.” Myös se ihana, mukaansa imaiseva ja antoisa työ voi näännyttää tekijänsä.

Tunnista uupumus hälytysmerkeistä

Univaikeudet, kyynistyminen, ammatillisen itsetunnon aleneminen ja itselle epätyypilliset reaktiot kertovat uupumuksesta. Ystävä kertoi havahtuneensa tilaansa, kun päivä alkoi aamupalapöydässä itkulla. Itkun syyksi riitti se, että kurkkusiivut sämpylän puolikkaalta lipesivät lattialle kesken lehdenluvun. Itku onkin tyypillinen uupuneen reaktio ja tärkeä viesti itselle. Työterveyslääkärin tuolissa itkevälle uupuneelle viisas lääkäri kerran sanoi, että huomaathan, että et pysty edes itkuasi lopettamaan, johon potilas puolustautui, että pystynpäs, olen vain tällainen herkkä ihminen. Ja itki lisää. Hän jäi sairauslomalle, mutta vasta vuosia myöhemmin ja se sairausloma kesti pitkään. Uupumuksen tunnistamista, itselle tunnustamista ja sen hoitoa vaikeuttaa usein oma sisukkuutemme (Joka onkin selvästi ihan oman blogikirjoituksensa arvoinen asia).

Puhtaasti työperäisen uupumuksen takana saattaa olla esimerkiksi piilevä keskittymispulma, kognitiivinen ongelma, joka ei ole aiemmin haitannut, mutta joka työn intensiivistymisen, intensifikaation myötä saattaa alkaa haitata työssä suoriutumista. Ihminen on kokonaisuus ja usein uupumus koskettaa muitakin elämänalueita, joilla voi olla myös osuutensa kuorman kasvattajana. Toisaalta uupumus työssä näkyy väistämättä kotonakin. Kun voimat alkavat olla lopussa, ei enää jaksaisi hoitaa sosiaalisia suhteita, jotka taas tunnustetusti lisäisivät hyvinvointiamme. Sitten ollaankin jo noidankehässä.

Uupumus ei kuitenkaan ole pelkkää “mielen asiaa”.  Eerika tahtoo muistuttaa meitä uupumuksen ja biologian, esimerkiksi hermoston, yhteydestä. Syyllistymisen ja itsensä muihin vertaamisen sijaan olisi hyvä muistaa, että jokaisella meillä on oma elämänhistoriamme ja sen myötä eri kokemukset, mutta myös biologiset reunaehdot. Ei kai kukaan piiskaa haimaansa tuottamaan insuliinia, jos se ei siihen pysty. Tai tunne itse epäonnistuneensa, jos on perimässään saanut korkean verenpaineen tai likinäköisyyden. Uupumisen kanssa olemme ankarampia itsellemme.

Mitä uupumukselle voi tehdä?

Jos Eerikalta kysytään, hän laittaisi jokaisen työikäisen suomalaisen kerran vuodessa tunniksi työpsykologin sohvalle pohtimaan omaa vointiaan. Ammattilaisen ohjauksessa olisi turvallista kysyä itseltään, että miten minulla ihan oikeasti menee. Tutun väittämän mukaan jokainen työhyvinvointiin käytetty euro tulee takaisin kuusinkertaisena, niin kovin kalliiksikaan tämä panostus tulevaisuuteen ei tulisi. Eerikaa ilahduttaa erityisesti se, miten monet, uransa alkuvaiheessa olevat nuoret aikuiset hakevat apua heti uupumusoireiden ilmaannuttua. He heräävät uupumuksen riskiin ja tahtovat oppia koko tulevaa työuraansa varten. Vaikuttaminen onkin helpompaa silloin, kun uupumus ei ole vielä kroonistunut.

Apuna työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ja jaksamisen tukemisessa toimivat Työpaikkapsykologimme palvelut tai Pysäkkityöskentely, jossa tiimi voi yhdessä työskennellä voimavarojensa vahvistamiseksi. Esimerkiksi psykologisen joustavuuden kehittäminen vahvistaa resilienssiä. Se tapahtuu pysähtymällä, tiedostamalla ja harjoittelemalla. Tämä on uniikki prosessi niin yksilön kuin tiimin kannalta. Siksi mielen ammattilaisen apu on tässä erittäin hyödyllinen.

Kirjoittaja on Resilion asiantuntija Anna Klemi, jonka mielestä kahvitauot ovat elintärkeä osa työhyvinvointia.