Eetinen stressi liittyy vahvasti yksilön henkilökohtaisiin arvoihin ja oikean ja väärän käsitteisiin ja on siksi kokemuksena erityisen kuormittava. Haastattelin yliopistonlehtori Mari Herttalampea kuullakseni tutkijan näkemyksen eettisestä stressistä. Mari on tutkinut työhyvinvointia erityisesti eettisyyden ja arvojen näkökulmista jo kolmentoista vuoden ajan ja jollain tavoin eettinen stressi on ollut läsnä hänen tutkimusaiheissaan koko tuon ajan.
Alun perin eettisen stressin tutkimus keskittyi esimerkiksi hoiva – alalle, jossa eettisyys on ikään kuin sisään leivottuna, sen katsotaan kuuluvan työn luonteeseen. Nyt jo onneksi ymmärretään, että eettistä stressiä voidaan kokea ja koetaan hyvin erilaisilla aloilla. Jollakin tavalla se koskettaa meitä kaikkia, koska useimmiten tahdomme toimia oikein ja usein se ei silti ole ihan helppoa.
Aina ei pysty, vaikka tahtoisi
Mari kuvailee eettisen stressin olemusta En tiedä ja En pysty- tilanteiden avulla. En tiedä tilanne on usein jälkimmäistä lievempi, siis tilanne, jossa yksilö ei ole varma, mikä olisi oikea toimintapa nimenomaan eettisestä näkökulmasta. En pysty tilanne taas on tilanne, jossa eettinen toiminta ei ole mahdollinen. Hankalia molemmat, ajattelen ja päättelen tuon ensimmäisen liittyvän henkilön omaan sisäiseen maailmaan ja En pysty tilanteessa vaatimus tulee yksilön ulkopuolelta, vaikkapa niin, että työpaikan rakenteet estävät eettisen toiminnan.
Ei ihan niinkään, sanoo Mari. Eettisyyden vaarantuminen voi tulla En pysty tilanteessa myös ihmisestä itsestään. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tiedän, miten tahtoisin toimia, mielestäni oikein, mutta en silti toimi. Kiusaamistilanteessa tai minkä tahansa vaikean tilanteen kohdatessa oman nahan pelastaminen voi kiilata ohi jalosta ajatuksesta ja toiveesta huolimatta. Omat voimat ovat rajalliset ja moraalinen rohkeus ei aina riitä toimimaan oikein, vaan tyydymme toimimaan tavalla, josta seuraa mahdollisimman vähän ikäviä seurauksia itselle.
Jos vain en välittäisi?
Olisiko siis helpompaa olla vähemmän tietoinen arvoistaan, vähemmän eettisesti tiedostava ihminen? Voisiko silloin välttyä eettiseltä stressiltä?
Mari vastaa, että tavallaan kyllä. Toisaalta on kuitenkin niin, että eettisesti tiedostavalla henkilöllä, joka on itse pureskellut omat arvonsa, on huomattavasti enemmän keinoja eettisen kuormituksen käsittelyyn. Eettisyys ei koskaan toteudu täysin, ei työelämässä eikä muussakaan elämässä.
Kuinka paljon voin sietää epäeettisyyttä? Sen kysymyksen äärelle päätyy joskus, kysymys on ihan mietinnän arvoinen. Omien arvojen pohdinta aika ajoin on kannattavaa, henkilökohtaisetkaan arvot eivät ole kiveen kirjoitettuja ja jokin joustavuus niissä olisi hyvä säilyttää. Silmien sulkeminen tai vähemmän tunteminen eivät auta, ehkä enemmänkin armollisuus monimutkaisen asian edessä auttaa. Eettiseen solmuun saa itsensä jo ruokaostoksilla: Ostaako lähituottajan porkkanaa vai reilun kaupan banaania? Mistä kaupasta ja millä tuotemerkillä? Kenen kannalta se banaani on reilua?
Kirjoittaja on Resilion työnohjaaja Anna Klemi, joka yrittää vastustaa eettistä stressiä avoimuudella.