”No siellä puhutaan ja juodaan kahvia…” eli mitä työnohjauksessa oikeasti tapahtuu

”Työnohjaus on oman työn tutkimista” – lause toistuu jokaisen työnohjaajan hissipuheessa. Saattaa kuulostaa monen korvaan vähän tylsältä ja turhalta. Moni käyttää jo valmiiksi aikaa, usein vapaa-aikaansa, sekä omia ja läheisten voimia jatkuvaan työasioiden vatvomiseen. Tuo onkin yksi monista hyvistä syistä hakeutua työnohjaukseen.  

Työnohjaus on rahallinen ja ajallinen sijoitus omaan työhyvinvointiin. Työhyvinvointia taas syntyy, ikään kuin sivutuotteena, kun työnohjaukseen osallistuva saa pohtia kaikkia mieltään askarruttavia asioita, jotka ihan oikeasti ratkeavat puhumalla. Nekin ongelmat, joihin ei pitänyt olla ratkaisua olemassakaan.  

Työnohjaus on ammattilaisen kanssa käytävää tavoitteellista keskustelua omasta työstä. Eipä kuulosta kovin myyvältä tuokaan. Eikä se, että työnohjaaja ei anna ratkaisuja mihinkään, harvoin edes ehdotuksia. Näennäisesti ihminen joskus toivoisi, että kunpa joku vain sanoisi mitä tekisin. Mutta eivät valmiit vastaukset meitä tyydytä, tahdomme itse päättää, vaikka joskus rohkaisua, herätteleviä kysymyksiä ja vaihtoehdoilla leikittelyä avuksi tarvitsemmekin. Näissä työnohjaaja voi olla avuksi. Osaava työnohjaaja osaa johdatella ohjattavan sellaiseen mielenmaastoon, jossa pohdinnoissa päästään pidemmälle kuin arkisessa keskustelussa. Työnohjaus on prosessi, joka elää molemmissa myös tapaamisten välillä.  

Työnohjaajakollegani Asta, joka sattuu olemaan lisäksi myös psykoterapeutti, oli pohdiskellut työnohjauksen ja terapian eroa kävelylenkillä. Kiviröykkiöön metsässä törmättyään hän keksi havainnollistavan esimerkin ja jakoi sen meidän muidenkin kanssa: Ihminen törmää väistämättä elämässään johonkin esteeseen, rajoittavaan tai harmittavaan, vähän kuin kiviröykkiö keskellä reittiä. Terapiassa alettaisiin ehkä pohtia kivien alkuperää ja koostumusta, miten ne ovat syntyneet ja miten vaikuttavat elämääni. Työnohjauksessa, erityisesti ratkaisukeskeisessä sellaisessa, taas ollaan suoraviivaisempia ja kysytään, että miten noiden kivien kanssa voisi elää? Miten niihin suhtautuisin? Ja menisinkö niiden yli vai kiertäisinkö ne. Työelämässähän on paljon sitä, minkä mielellämme muuttaisimme tai poistaisimme ja silti sen kanssa on pärjättävä. Toisaalta näin saattaa olla elämässä laajemminkin. Työnohjauksessa käsitellään työtä, mutta kyllä ne positiiviset vaikutukset valuvat kaikkeen elämään. 

Työnohjauksen voimasta ja tehosta on hankala kirjoittaa. Sen voima tulee kuitenkin selväksi jokainen kerta, kun asiakas lähtee tapaamisesta huojentuneena, pikkuisen helpottuneena, innostuneempana, varmuuttaan löytäneenä, jonkin asian ratkaisseena ja suuntaansa tarkistaneena. Sitten työnohjaaja vie kahvimukit tiskikoneeseen ja toteaa taas kerran mielessään, että olipa ilo olla avuksi, mutta sivuroolissahan minä olin, kaikki viisaus ja oivallus oli jo olemassa asiakkaassa itsessään. Se, että se saatiin esiin, vaati vain hiukan työnohjaajan apua. 

 

Kirjoittaja on Resilion asiantuntija ja työnohjaaja Anna Klemi, joka uskoo yhteisen oivaltamisen voimaan.