Yksilölle suunnatuissa tukimuodoissa tutkailemme yhdessä tilannettasi ja niitä asioita, joita haluat yhteiseen keskusteluun tuoda.
Olet saattanut kamppailla jaksamisen kanssa, ja haluat pohtia siihen vaikuttavia tekijöitä, tunnistat ahdistusta, masennusta tai muita oireita tai tunnistat jonkin toistuvan ongelman tai toimintamallin, johon haluaisit muutosta. Voi myös olla, että kaikki on periaatteessa hyvin, mutta jokin tuntuu silti hiertävän. Autamme sinua hahmottamaan, mistä on kyse, ja etsimään sopivat keinot päästä eteenpäin.
Riippumatta työskentelymuodosta työtapamme on keskusteleva ja tilaa antava, ja pyrimme mahdollistamaan tasaveroisen kiireettömän kohtaamisen. Toki tarvittaessa myös haastamme pohtimaan vaikkapa uusia näkökulmia ja löytämään tilaa muutokselle.
Tapaamiset voivat toteutua joko viihtyisissä tiloissamme Jyväskylän keskustassa, tai etänä minne päin Suomea (tai maailmaa) vain. Ryhmätyönohjaus voi olla mahdollista myös tilaajan tiloissa.
Työntekijämme ovat laillistettuja psykologeja, ja heillä on pitkä kokemus työelämän kysymyksistä

Emmi Nousiainen
Olen loputtoman kiinnostunut inhimillisen elämän monista ulottuvuuksista ja hahmotan usein nopeasti, mitä ehkä voisi olla tärkeää käsitellä. Kohtaan sinut analyyttisesti ja uteliaasti mutta myös lämmöllä ja lempeydellä. Olen neuropsykologian erikoispsykologi, lyhytterapeutti, ja opiskelen dialogiseksi työnohjaajaksi.

Eerika Skarp
Minua kiinnostaa ajatuksesi ja suhteesi elämäsi erilaisiin asioihin, ihmissuhteisiin, työhön ja muihin elämän alueisiin. Jos koet näissä ongelmia tai ristiriitoja, autan mielelläni tutkailemaan tilannetta ja ratkaisumahdollisuuksia pulmiin. Minulla on pitkä kokemus psykologin työstä työterveyshuollossa ja olen myös laillistettu psykoterapeutti.
Työskentelymuodot
Jos mietit ajan varaamista, sinun ei tarvitse tietää, mitä tarkalleen haluat tai tarvitset. Ensimmäisellä keskustelukäynnillä pysähdymme yhdessä tilanteesi äärelle, ja usein jo se avaa hieman lisää tilaa käsitellä asioita ja alkaa ymmärtää, mistä mikäkin asia johtuu. Sovimme yhdessä jatkosta sekä työskentelyn tavoista ja kestosta. Mahdollisia työskentelymuotoja ovat esimerkiksi keskustelukäynnit, lyhytterapia tai työnohjaus. Myös kertakäynti on mahdollinen.
Mikäli työskentelyllä pyritään selkeästi kohentamaan toimintakykyä ja mielenterveyttä, ja tunnistat esimerkiksi ahdistusta, masennusta tai univaikeuksia, tai sinulla on näihin liittyviä diagnooseja, työskentely on terveydenhuollon verotonta palvelua, josta tehdään myös potilasasiakirjamerkinnät. Mikäli taas painopiste on valmennuksellinen tai ohjauksellinen tai keskittyy puhtaammin työn sisältöihin, on työskentely arvonlisäverollista ja siitä ei tehdä potilaskirjauksia. Esimerkiksi työnohjauksen sisällöistä ei tehdä kirjauksia.
Keskustelukäynnit
Psykologin keskustelukäynti voi olla kertaluontoinen, tai niitä voi toteutua muutama putkeen. Käynneillä päästään kiinni askarruttavan kysymyksen tai ongelman ytimeen ja saadaan käsitys tarvittavasta avusta. Keskustelukäynnillä voidaan myös pyrkiä jäsentämään jotain akuutimpaa tilannetta. Keskustelukäynti voi jopa ratkaista yksittäisen ongelman, jos se on rajattu.
Lyhytterapia
Lyhytterapia on nimensä mukaan lyhyttä tavoitteellista työskentelyä, yleensä esim. 5-10 tapaamista. Lyhytterapia sopii tueksi monenlaisiin elämän pulmiin tai pohdintoihin. Jaksaminen on usein toistuva teema. Resiliossa lyhytterapia on aina psykologin toteuttamaa terveydenhuollon toimintaa.
Työnohjaus
Työnohjauksessa etsitään yhdessä vaihtoehtoisia näkökulmia ymmärtää ja olla suhteessa työhön. Työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja johtamiseen liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tarkastelua ja jäsentämistä työnohjaajan avulla. Työnohjauksesta sovitaan yleensä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden jaksoissa, mutta myös poikkeukset ovat mahdollisia.
Aivotyönohjaus
Aivotyön ohjaus on kehittämämme työnohjauksen muoto, jossa keskitytään nimenomaan aivojen kannalta järkevään työn tekemisen tapaan. Siinä saat tavallista työnohjausta enemmän myös tietoa ja ehdotuksia aivoystävällisemmästä tavasta tehdä työtä, ja olemassa olevista työn tukikeinoista ja hyvistä työtavoista. Tyypillisesti aivotyön ongelmat linkittyvät laajemmin muihin työelämän kysymyksiin, sekä yksityiselämän tapahtumiin ja kuormitukseen. Näitä kaikkia voidaan käsitellä työskentelyn aikana, ja se limittyykin usein tavanomaiseen työnohjaukseen.
Tervetuloa vastaanotolle!
Viihtyisä vastaanottomme sijaitsee Jyväskylän keskustassa, osoitteessa Yliopistonkatu 44A. Kerrostalon porraskäytävän ulko-ovella on summeri, jossa lukee Resilio Oy. Vastaanotto on heti pohjakerroksessa.



