Työyhteisöt tarvitsevat tukea esimerkiksi silloin kun yhteisön tasapaino tai ilmapiiri syystä tai toisesta horjuu tai tunnistettuun kehittämistarpeeseen kaivataan uusia näkökulmia.
Välillä tuki kohdistuu koko työyhteisöön tai vaikkapa tiimiin, joskus taas pelkkä johtaja tai esihenkilö saattaa kaivata tukea tilanteen jäsentelyyn. Usein henkilöstöön, liiketoimintaan tai työn organisointiin ja prosesseihin liittyvät muutokset heilauttavat tasapainoa ja käynnistävät yhteisön toimintaan vaikuttavia psykososiaalisia ilmiöitä kuten liiallinen kuormittuminen ja vaikutuksia motivaatioon sekä yhteisön dynamiikkaan ja ilmapiiriin. Muutosten positiiviset vaikutukset ovat tervetulleita, mutta negatiivisten vaikutusten jäljet voivat olla pitkät, ja siksi niihin kannattaa vaikuttaa ajoissa.
Ajattelemme, että paras ja yksinkertaisin apukeino näihin tilanteisiin on oikealla tavalla työstä puhuminen. Keskustelun tulee olla riittävän avointa ja psykologisesti turvallista. Ulkopuolinen taho pystyy usein tarjoamaan uusia näkökulmia, jotka mahdollistavat reflektiivisen pohdinnan, kokonaiskuvan paremman hahmottamisen ja toisaalta pintaa syvemmälle pääsemisen.
Työskentelymuodot
Yhteisön kanssa työskentelyn muotoja ovat keskustelutuki, työnohjaus, koulutukset ja valmennukset. Jos tilanteesta pitää muodostaa selkeämpi tilannekuva, perusteellinen tilanneselvitys saattaa olla paras lähtökohta. Kaikki työtapamme tavoittelevat ongelmien juurisyiden löytämistä ja ymmärtämistä sekä niiden ratkaisua. Silloin puhe ei ole tyhjää, vaan johtaa tarvittaviin toimintatapojen muutoksiin. Kun lähestyt meitä, sinun ei tarkalleen tarvitse tietää, mitä tarvitsette. Tarkennamme mielellämme tarpeitanne ennakkokeskusteluissa ja maksuttomassa konsultointitapaamisessa tai vaikkapa sähköpostitse.
Osa työmuodoista kohdistuu koko työyhteisöön tai ryhmään, osa taas tarjoaa tukea vaikkapa pelkälle esihenkilölle. Työskentelymuotoja voi toteutua myös rinnakkain. Joskus esimerkiksi esihenkilön työnohjauksessa todetaan että koko työyhteisö voisi hyötyä tietystä valmennuksesta, joskus taas työyhteisötyöskentelyn jälkeen yksittäiset ihmiset haluavat vielä jatkaa yksilöllistä työskentelyä.
Esihenkilölle
Esihenkilön keskustelutuki

Esihenkilötyössä on ajoittain tilanteita, joissa ei tiedä mitä tehdä tai mistä on kysymys. Kun työt syystä tai toisesta jumittavat tai on henkilösuhteisiin liittyviä asioita, joista on vaikea saada kiinni, on hankala päättää, mitä konkreettisesti kannattaisi tehdä. Esihenkilön keskustelutuki toimii pika-apuna. Yksittäiselläkin tapaamisella pystymme jäsentämään ydinongelman ja määrittelemään suuntaviivat eteenpäin. Jos kyseessä on monimutkaisempi tilanne, muutamalla keskustelukerralla hahmotetaan tilanne ja toimintasuunnitelma.
Esihenkilön työnohjaus
Esihenkilön työnohjaus on Resilion toteuttamana menetelmällisesti hyvin samanlaista kuin muukin työnohjaus, mutta autamme sinua painottamaan työskentelyssä etenkin esihenkilörooliisi liittyvää pohdintaa. Työnohjauksessa etsitään yhdessä vaihtoehtoisia näkökulmia ymmärtää ja olla suhteessa työhön. Työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja johtamiseen liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tarkastelua ja jäsentämistä työnohjaajan avulla.
Työyhteisölle
Työyhteisökeskustelut
Jokaisessa työyhteisössä tulee joskus tilanteita, jolloin on hyvä kerätä työyhteisö keskustelemaan saman pöydän äärelle. Työelämässä syntyy väistämättä välillä kireitä tilanteita, tai tehtävät tai ihmissuhteet saattavat mennä solmuun ja synnyttää konflikteja. Ilman suurempia ongelmiakin voi olla tarvetta pysähtyä hetkeksi yhdessä ulkopuolisen keskustelukumppanin avulla esimerkiksi yhteisen suunnan tarkentamiseksi.
Työyhteisön työnohjaus
Työyhteisön työnohjaus on asiantuntijan kanssa toteutettava oman työn tutkimisen ja hallinnan dialoginen prosessi. Tietoinen pysähtyminen tietyn teeman äärelle mahdollistaa aidon kehittämisen. Ulkopuolinen asiantuntija fasilitoi keskustelua, ja auttaa katsomaan omaa työtä uudesta näkökulmasta. Työnohjauksella on pitkä perinne etenkin terveydenhuolto– ja sosiaalialalla, mutta sitä on alettu enenevässä määrin hyödyntää muissakin ammateissa.
Muut palvelut
Työyhteisöselvitykset
Työyhteisön tilanteen ymmärtämiseksi tarvitaan toisinaan ulkopuolinen neutraali näkemys. Ammattilaisen tekemästä selvityksestä on se hyöty, että siinä otetaan huomioon sekä työn rakenteet että ihmiset. Asiantuntevan selvityksen avulla teette oikeita toimenpiteitä työyhteisön tilanteen parantamiseksi.
Koulutukset ja valmennukset

Räätälöimme työyhteisöille koulutuksia ja valmennuksia työelämän psykologisista teemoista. Tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi tunnetaidot ja vuorovaikutus, itsetuntemus ja aivotyötaidot. Toteutamme sekä koulutukset että valmennukset mieluiten prosessinomaisesti yksittäisten koulutuspäivien sijaan, sillä se tukee oppimista ja aitoa muutosta parhaiten.
Johdon tuki ja konsultointi 
Organisaatiota on tarkasteltava ja kehitettävä kokonaisuutena. Ei riitä, että henkilöstö on osaavaa ja motivoitunutta, jos organisaation rakenteet eivät tue heidän toimintaansa. Toisaalta hyvätkään prosessit ja mallit eivät toimi, jos henkilöstöllä ja erityisesti esimiehillä ei ole taitoja siirtää niitä käytäntöön ja tukea henkilöstön toimintaa. Siksi tarjoamme tukea organisaation prosessien ja toimintamallien kehittämiseen yhdessä työntekijöiden kanssa.
Kiinnostuitko palveluistamme? Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!
Resilio 2026 | Powered by Bautomo




