Visiona suomalaisen työelämän pelastaminen
Mitä pelastettavaa voi olla suomalaisessa työelämässä, joka arvotetaan maailman parhaimmistoon? Suomalainen työelämä ulottuu jo jokaiseen maailman kolkkaan. Kokemukset siitä eivät ole läheskään aina työn ilon sävyttämiä. Näitä tarinoita kuuntelen arkityössä usein. Silti suomalainen työelämä ymmärtää hyvän päälle. Se ymmärtää myös, että työelämäkokonaisuus on tärkeä. Tästä näkökulmasta työssä uupuminen ei ole vain yksilön ongelma, vaan olosuhteiden tulos. Kokonaiskuvan hahmottaminen on olennaista.
Työelämään liittyy edelleen kärsimystä, jota pitää vähentää
Pääsääntöisesti hyvin pärjääminen ei tarkoita, etteikö kehitettävää olisi. Neljännes työelämässä mukana olevista oireilee uupumista ja kyynistymistä. Onko neljännes riittävän paljon tehdä asialle jotakin? Minusta tilastojen kohdalla unohtuvat heijastevaikutukset. Vaikka et itse olisi kärsimyksen keskiössä, mitä kokonaisuudelle tekee se, että yhteisössä on todellisia kipupisteitä? Juuri nyt puhutaan myötätunnosta työelämässä. Sitä tarvitaan, sillä työelämän kärsimystarinat ovat karuja. Vaikka työpaikkakiusaaminen on lailla kielletty, puuttuminen epäasialliseen toimintaan on edelleen hankalaa. Kiusaamisessa suomalainen työelämä on eurooppalaisen työelämätutkimuksen mukaan pärjännyt. Ehkä meillä rohjetaan nostaa asia esiin.
Työn tekijöiden tarinat kertovat edelleen kokemuksista, joissa kohdataan haluttomuutta ratkaista yhteistyön ongelmia. Pelottelu, mollaaminen, vähättely, ideoiden alas ampuminen, epäoikeudenmukaisuus, ilmapiirin myrkyttäminen ja vaikeneminen osataan nimetä toistuvina ilmiöinä, kun epäkohdista päästään keskusteluun. Samaan hengen vetoon kaikkea tätä vähätellään. Todetaan, että valittajat valittavat aina. Kuitenkin suomalaisia edelleen luonnehditaan hammasta pureviksi sisukkaiksi olennoiksi, jotka eivät vähästä marise. Missä se totuus taas luuraa?
Psykologinen turvallisuus on luovuuden ja uuden oppimisen kivijalka
Olisiko kyse kuitenkin kohtaamisista? Se on vaikea taito silloin kun lisätään työelämän painekertoimia. Päämääristä ja aikatauluista, joissa niihin pyritään, on helppo päästä vastakkainasetteluun. Vaikka yhteinen päämäärä olisikin selvillä, syntyy käsityseroja tavoista, miten päämäärää kohti pitäisi kulkea. Kun lisätään mausteeksi henkilökohtaisia agendoja ja pätemisen tarpeita, niin kiehumispiste alkaa olla lähellä.
Periaatetasolla on helppo vedota rakentavaan yhteistyöhön ja työyhteisötaitoiseen toimintaan; ollaan aikuisia töissä ja jätetään tunteet kotiin. Ryhmädynamiikka ei kuitenkaan tottele teoriaa. Se noudattaa muita lainalaisuuksia ja tuottaa yllätyksiä. Kohtaamisen ja joustavuuden taidot, rohkeus ottaa vaikea asia puheeksi ovat niitä työvälineitä, joilla pärjää. Niiden avulla lisätään psykologista turvallisuutta. Ahdistus ja epävarmuus johdattavat pelon, yhden vahvimman perustunteen äärelle. Mutta jos ei pelota, ei rohkeudellekaan ole käyttöä. Rohkeus vaatii pelon tullakseen todeksi.